Tshernobyl - ylimielisyyden riemuvoitto

2019-06-18 [Petri]

Toukokuun 26. päivän viikonlopun sunnuntai vuonna 1986 oli kaunis kevätpäivä Suomessa. Työntelin tytärtäni kärryissä Tampereella, nauttien harvinaisesta, kuulaasta kelistä, onnellisen tietämättömänä mahdollisista radioaktiivisista hiukkaisista, “kuumista hipuista”: radioaktiivisesta tomusta, joka oli lähtöisin Tshernobylistä ja levisi ylemmän ilmakehän tuulten mukana Suomeen ja Ruotsiin.

Onnettomuudesta ei raportoinut Neuvostoliiton hallitus: säteilyanturit olivat alkaneet tikittää niin Ruotsissa kuin Suomessakin, mutta tuolloisena “suomettumisen” aikana Ruotsi nosti ensimmäisenä kissan pöydälle. Suomen uutiset kertoivat mahdollisesta ydinvoimalaonnettomuudesta vasta 28. toukokuuta.

Onnettomuuden syiksi voidaan katsoa valtiotason ylimielisyys, pohjimmiltaan epästabiili reaktorin toimintamalli, sekä joukko huonoja päätöksiä ja suoranaisia mokia reaktorin käyttöhenkilökunnalta.

Länsimaisissa reaktoreissa on pakollinen suojakupu, joka reaktorin vaurioituessa pitäisi onnettomuuden sivutuotteet sisällään, vähintäänkin antaen aikaa onnettomuuden välittömien seurausten hallintaan. Mutta Neuvostoliiton sosialistisen huippukoulutuksen seurauksena syntyneet insinöörit eivät luonnollisestikaan voineet mitenkään tuottaa reaktoreita jotka mahdollistaisivat ydinonnettomuuden, joten kallis betoniraudoitettu kupu voitiin huoletta jättää pois.

Reaktorin rakenne itsessään oli ongelmallinen: jäähdytysveden alkaessa kiehua reaktorin lämmöntuotanto lisääntyi huomattavasti. Tällainen positiivinen tehokerroin teki reaktorista epästabiilin juuri tilanteessa, jossa sen hallinta oli jostain syystä menetetty.

Reaktorin käyttöhenkilökunta oli hyvin tietoinen siitä, että jäähdytysveden kiertopumppujen sammuessa sähkövian seurauksena reaktorilla olisi noin minuutin “kuollut aika”, jonka kuluessa se olisi täysin omillaan ennen varageneraattorien käynnistymistä. Tämä turvallisuusriski haluttiin minimoida testaamalla kuinka kauan turbiinit tuottaisivat sähköä tällaisen katkon aikana.

Tällainen testi olisi luonnollisesti turvallisinta suorittaa hyvin matalalla reaktoriteholla, ja reaktoria oli ajettu alas testiä varten, mutta testipäivänä kansallisen verkon kuormitustilanne vaati nostamaan voimalan tehon takaisin nimellistasolle, joten testiä jouduttiin siirtämään aina yövuoroon saakka.

Koska reaktorin tehoa oli jouduttu vaihtelemaan lähes laidasta laitaan, reaktori itsessään oli jo valmiiksi epästabiilissa tilassa: reaktoriin oli syntynyt radioaktiivisia sivutuotteita, jotka häiritsivät sen hallintalaitteiston normaalia toimintaa, joten sen tilaa jouduttiin säätelemään käsikäyttöisesti täysin normaalista poikkeavilla tavoilla. Luonnollisesti testiä varten oli ollut myös tarpeen kytkeä useita automaattisia suojajärjestelmiä pois päältä.

Kaiken tämän seurauksena testin alkaessa reaktorin lämpöteho yllättäen ampaisi lähes 10x nimellistehoa suuremmaksi muodostaen valtavan määrän suuripaineistä höyryä, joka lopulta räjäytti reaktorin kannen auki ja ylikuumenemisesta seurannut räjähdysten sarja tuhosi myös reaktoria ympäröineen rakennuksen lähes täysin.

Loppu on historiaa: inhimilliset seuraukset vaihtelevat tutkimuksista riippuen 5.000 ja 100.000 uhrin välillä onnettomuutta seuraavien 50 vuoden kuluessa, ja Tshernobylin ympärille määritellystä 2.600 km² kieltoalueesta on tullut surullinen testikenttä säteilyn vaikutuksille alueen eläimistölle ja kasvillisuudelle. Yhden tutkimuksen mukaan esimerkiksi alueen villikoirien elinkaari on keskimäärin vain kuusi vuotta säteilyn seurauksena.

Reaktorin vieressä sijaitsevan Pripyatin kaupungin asukkaat evakuoitiin “kolmen vuorokauden ajaksi”. Evakuointi jatkuu yhä, eikä sen loppua ole näköpiirissä.

Onnettomuuden jälkiseuraukset ovat nyt kaatuneet Ukrainan niskaan, mutta alueen globaalit riskit ymmärretään: uusimman, sadaksi vuodeksi suunnitellun jättimäisen turvarakenteen (kuvassa voimalan oikealla puolella sen konstruktion aikana) 1,6 miljardin dollarin kuluhin on osallistunut yli 40 valtiota.

Kieltoalue avattin “säteilytutkimukselle” vuonna 2011, ja sen ympärille on rakentunut synkkä “ääriturismi”, jonka seuraukset ilmestyvät YouTubeen kuvauksina niin alueen kuin viereisen Pripyatin kaupungin tilanteesta, joka pysähtyi ajassa vuonna 1986. Alue odottaa luonnon lopullista voittoa betoni- ja teräsrakennelmista, tarjoten rajatonta apokalyptista kuvamateriaalia säteilymittareiden piipityksen lomassa.

Onnettomuuteen johtaneet syyt on varsin aukottomasti raportoitu vuosien varrella, ja tästä tapahtumaketjusta kertoo nyt HBO-televisiokanavan tuottama tuore minisarja, joka sisältää vain kohtuullisen määrän ns. “taiteellista vapautta” asian ympäriltä. Tästä huolimatta palaute Venäjällä on ollut tyly sekoitus kiukkua ja tapahtuneen kieltämistä puhtaaseen neuvostotyyliin: valtio-omisteisen Gazprom Median TV-yhtiö NTV onkin työstämässä omaa versiotaan Tshernobylin tapahtumista, joiden pääsyyllisenä on kukas muu kuin Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA.

Ydinvoima on teoriassa ihanteellinen energian tuontantomalli, joka tarjoaa ennustettavaa ja teollisen skaalan sähköntuotantoa. Valitettavasti halu yhdistää ydinvoimatuotanto ydinaseteknologiaan vei maailman aikanaan käyttämään uraania merkittävästi yleisemmän ja turvallisemman toriumin sijaan. Pyrkimys maksimoida kalliiden rakenteiden energiantuotanto ei myöskään tukenut pienimuotoisia, itse itseään sääteleviä, tuotantolaitoksia, jotka ylikuumetessaan olisivat automaattisesti vähentäneet reaktionopeutta.

Molempiin näihin olisi nyt saatavilla teknisiä ratkaisumalleja, mutta vain Kiina ja Intia ovat aktiivisesti tutkimassa toriumin käyttöä sähköntuotantoon. Itsesäätelevät ja pienimuotoiset järjestelmät ovat myös vasta aivan alkuvaiheissaan.

On vaikeaa uskoa että ydinvoima voisi selviytyä sen historiassa jo kolmasti tapahtuneista merkittävistä katastrofeista: Three Mile Island, Tshernobyl ja viimeksi japanilainen Fukushima ovat osoittaneet, että ydinvoimainsinöörit eivät olekaan niin kaikkitietäviä kuin ydinvoiman alkuaikoina on annettu ymmärtää. Sattuma tuntuu onnistuvan keräämään korutonta satoaan muutaman vuosikymmenen välein, ja seurausten hinta lasketaan kymmenissä miljardeissa ja tuhansissa inhimillisissä tragedioissa.

Samalla viimeaikojen nopea kehitys uusiutuvien energiantuotantomuotojen ja akkuteknologian alueella on hyvää vauhtia murentamassa perinteisten jättiyksikköihin perustuvien sähköntuotantojärjestelmien arvoketjua.

Tätä voidaan pitää hyvänä kehityssuuntana: tunne, että olet altistanut lapsesi tietämättäsi ympärillä leijuville, tuhansien kilometrien päästä saapuneille säteilyhiukkasille vieraillessasi puistossa kauniina kevätpäivänä ei ole muisto jota haluaisit itsellesi tai ystävillesi.

Luonnollisesti lähempänä onnettomuutta asuneet ja heidän omaisensa ovat saaneet kokea jotain vieläkin pahempaa, ja nämä seuraukset ulottuvat vuosikymmenten tai jopa vuosisatojen päähän.

Permalink: https://bhoew.com/blog/fi/82